Miksi Hopeakatto olisi teille paras vaihtoehto?

Tiedämme, että sujuvuus on avainasemassa onnistuneen taloyhtiöurakan toteuttamisessa.

Ymmärrämme, että taloyhtiöurakan aikana turvallisuus on erityisen tärkeää. Pidämme omistamme huolta ja haluamme, että katolla liikkuvilla työntekijöillä on turvallista suorittaa oma työnsä tehokkaasti ilman turhia riskejä. Tämä tarkoittaa sitä, että otamme myös vakavasti asukkaiden turvallisuuden, jotta työ saadaan maaliin ilman tapaturmia.

Asukkaille voisin kuvitella olevan tärkeää myös selkeä ja ajantasainen tieto. En itse haluaisi kuvitella miltä tuntuu kun ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu, onko joku mennyt pieleen tai uskaltaako edes kotoa poistua. Ymmärrämme miten kuormittavaa, jos tieto kulkee katkonaisesti tai aikataulut jäävät epäselviksi. Tiedottaminen kuuluu ehdottomasti kärkikolmikkoon onnistuneen taloyhtiöurakan toteuttamisessa, siksi olemme luoneet tehokkaan tavan pitää asukkaat ajantasalla urakan etenmisestä.

Tiedät varmasti taloyhtiössä asustelevana, että konaiskustannukset saattavat karata käsistä kun puhutaan isommista kokonaisuuksista. Sen ei tarvitse aina olla niin. Ei ainakaan meidän kanssa!

Huolehdimme sekä katoista, että asukkaista.

Kun hommat hoidetaan asianmukaisesti sovituin pelisäännöin, tärkeimmistä asioista ei ole tingitty ja työ tuottaa pitkäikäistä arvoa katolle, me voimme olla huoleti.

Asukkaana voit olla myös huoleti! Tärkeimpiin asioihin kuuluu niin oma kuin myös sinun turvallisuus. Panostamme asianmukaisiin työvarusteisiin, joten emme tingi myöskään huomionauhoista ja tötsistä.

Oikea-aikainen tiedottaminen jakaa myös osansa turvallisuudessa. Siksi huolehdimme, että olet tietoinen siitä mitä tapahtuu seuraavaksi.

WhatsApp on kova sana.

Jotta asiat onnistuu nohevasti ja läpinäkyvästi, tapoihimme kuuluu asukkaiden ja hallituksen kesken perustaa yhteinen WhatsApp- ryhmä mihin päivitellään työn etenemistä sekä tottakai vastaillaan kysymyksiin ja jutellaan mukavia.

 

Näin saamme tiedottamisesta aktiivista ja tehokasta, eikä kaikki jää pelkän aloitusinfotilaisuuden varaan. Kun urakka aloitetaan aloitusinfotilaisuudella niin se viimeistellään loppukatselmuksella ja raportoinnilla.

 

1. Aloitusinfotilaisuus, jotta myös sinunkin erityistoiveet otetaan urakan aikana huomioon.

 

2. Aktiivinen päivittäminen kuvilla ja videoilla WhatsApp- rymässä niin pysyt kärryillä.

 

3. Loppukatselmus niin tiedetään miten jatkossa toimitaan sekä raportointi täydentämään taloyhtiön pitkäntähtäimen suunnitelmaa.

Näin säästät rahaa!

Katto ei hajoa kerralla kokonaan ja siksi on hyvä tiedostaa, että oikea-aikainen huoltaminen on tärkeää. On myös tärkeää korjata ja päivittää kattoa oikein perustein ja oikealla tavalla.

 

Oikeaan aikaan.

 

Oikea tapa.

 

Oikein perustein.

 

Huoltaminen oikeaan aikaan tuo säästöjä kun materiaalivalmistajien takuut pysyvät voimassa ja samalla ollaan tietoisia siitä, että isompia yllätyksiä ei pääse syntymään. Siksi suosittelemmekin noudattamaan valmistajien huolto-ohjeita.

 

Valmistajien huolto-ohjeiden lisäksi on myös hyvä noudattaa nykypäivän menetelmiä ja määräyksiä asennuksien kanssa kun katolla lähtee jotakin korjaamaan tai päivittämään.

 

Näin saadaan aikaan pitkäikäisiä ratkaisuja ja korjaamisväli pitenee!

Kattohuollot, korjaukset ja remontit koko Uudenmaan alueella

Hopeakatto Oy toimii kaupungeissa Hanko, Helsinki, Hyvinkää, Järvenpää, Karkkila, Kauniainen, Kerava, Lohja, Loviisa, Porvoo, Raasepori, Vantaa ja Espoo.

Ota rohkeasti yhteyttä!

HOPEAKATTO OY

Seuraa meitä somessa

© Copyright Hopeakatto Oy